Odottelimme aamupäivällä sateen taukoamista, mutta kun ei loppunut, päätimme lähteä.

Kohteeksi tällä kertaa tuli Pirttisaari, jossa olemme olleet ensimmäisen kerran 2023 kesällä.

https://merellajamuuallakin.com/2023/05/25/idan-suunnalle-ja-ensimmaisena-kohteena-pirttisaari-24-5-23/: Tultiin Pirttisaareen. 12.-13.6. to-pe

Nyt tulimme yhden poijun verran lähemmäksi rantaa 😉

Haahkaperhe kerkesi mennä ohi, ennen kuin sain kuvan.

Vettä tuhutti kuvan ottohetkellä, siksi ei ollut valoa tarpeeksi

Tiira tuli laiturille pehmentämään saalistaan, ja taa meinasin myöhästyä. Juuri ja juuri näkyy kala suussa. Kuva otetti Sony RX3 ja rajattu.

Hetken päästä tuli armeijan keksintö satamaan. Selvisi miksi.

Oli sukellustehtävä.

Kun herrat olivat poistuneet, menin dronella kuvaamaan.

Koska olemme ulkosaaristossa, on täällä ollut tykkipatterikin.

Taitaa tämäkin satama alun alkaen ollut armeijan käytössä. Sen verran on tukevaa tekoa kohta, johon laiva voi kiinnittyä.

Vähän näkyy kylää. Kuvaussuunta on lounaaseen satamasta katsottuna.

Kun suurensin isompaa kuvaa, sen oikeassa reunassa on jo ilmeisesti paremmat päivänsä nähnyt kalastajatroolari. Täältä katsottuna näyttäisi olevan kallellaan.

Olisiko mennyt puolituntia siitä kun olin droneillut, tuli rajavartiolaitoksen kopteri pyörimään ympärillemme. Kopterin keulassa on kamera ja ihan selkeesti suunnattu meihin. Ilmeisesti nähneet tutkasta, että joku lennnättää dronea täällä. Kävivät sitten tarkistamassa, kuka.

Yleensä kun täällä ulkosaaristossa lennätän, en tee lentoilmoitusta, mutta nyt olinkin saaressa, jossa on puolustusvoimien tutka. Olisi varmaan pitänyt se lentoilmoitus tehdä. Ensikerralla olen sitten viisaampi.

Seitsemän jälkeen illalla tuli kaksi venettä. Ensin purkkari ja sen perään moottorivene.

Rouva moottoriveneestä sanoi, että otin heidät vastaan viime kesänä Stora Svartössäkin. Hyvä muisti, minä en muistanut. Vai johtuikohan se siitä, ettei kovin monessa paikassa kukaan ota vastaan rantautujaa. Minusta se kuuluu auttaa tulijaa, jos suinkin omilta askareiltaan kerkeää.

Tuli vielä yksi purkkari ennen yöpuulle menemistä.

Perjantai aamu valkeni pitkästä aikaa pilvettömänä ja lämpöisenä. Eipä näitä lämpöisiä aamuja tällä parin viikon reissulla ole montaa ollutkaan.

Läksimme tutustumaan saaren itäkärkeen, Lervikuddeniin.

Varmaankin armeijan vanha huoltotie sinne vie. Melkein kuin aarniometsässä kävelisi. Kaatuneita puita sikin sokin.

Perillä niemenkärjessä hyvä leiripaikka.

Keittokatos, josta mahtavat näköalat itäiselle Suomelahdelle.

Yllätäävän siistissä kunnossa paikat.

Keittokatoksen edessä tuliasema, ehkä.

On siina päivänkakkaroilla paikka yrittää kasvaa.

Vastapäinen niemennokka on Makkaraudden.

Ja koska saari on armeijan aluetta, tosin ei aktiivinen enää, on täällä muisto niiltä ajoilta.

Täällä on myöskin piuhoja kulkemassa. Onko niin, että yhteydet pitää pelata ilman tujiasemia?

Vai onko viestimiehiltä vain jäänyt keräämättä pois?

Vaikuttaa, että miehistö on päässyt tykille maan alla kulkevia luolastoja pitkin.

historian havinaa niemen kärki täynnä.

Takasin käveltiin tietenkin samaa reittiä. Täällä kyllä risteilee polkuja ja vähän leveämpiäkin väyliä, mutta kun ei tiedä mihin menevät, ei viitsitty lähteä kokeilemaan.

Sammaleet vallaneet puun.

Laiturin välittömässä läheisyydessä löytyy niin puucee kuin tulipaikka puineen.

Alkaa olemaan armeijan vanha kylkikiinnitys laituri rautaosiltaan pahasti ruosteessa.

Puuttuu jo aika isoja paloja väleistä.

Vastarannalla hoksasin haikaran. Pöyhkeä oli.

Merimetso kuivatteli siipiään ja asteli arvokkaasti jousenista poispäin.

Kuuden maissa otin kuvan laiturin tilanteesta. Nyt alkaa olemaan jo melko täysi.

Pitkin perjantaipäivää tuli veneitä, yllättävänkin paljon. Tuolla päässä on vielä muutama poijupaikka vapaana.

Ei ollut kauan poijut vapaana. Lisää tuli veneitä. Nyt alkaa olemaan oikeesti tässä laiturissa täyttä.

Video