Sarzassa ei ole ollut lämminvesivaraajaa, mutta nyt on.

Kun suomalaisen kauppiaat eivät myyneet tällaista pientä varaajaa, joka toimisi 12 voltin järjestelmässä, niin tilasin tämän Saksasta. Sain sovitettua sen saptitankin tilaan ja jäi vielä tilaa pikkuisen tavaroillekin. Tämä on ”pelkääjän” paikan jalkojen alla oleva kotelo.

Tilavuus ei ole kuin 5 litraa, mutta kyllä silläkin naamansa ja hampaansa pesee. Termostaatilla saa säädettyä 35 ja 80 asteen välille. WC:ssä on hyvä sekoittaja mutta pentterissä on erikseen hanat kylmälle ja lämpöiselle vedelle.
Kylkien pesua veneshampoolla ja uusi keraaminen pinnoite pintaan.

Niin oli Sarza valmis vesille.
Sitten kun on päästy vesille, pitää telakointipaikka siivota. Aikaisempina vuosina olen saanut siirtää romuni vastekkaisen puolen veneen trailerin päälle. Jää juuri ja juuri kuvassa veneen keulan taakse piiloon.
Nyt joudun siirtämään liki sadan metrin päähän.
Punaisen nuolen kärki Sarzan paikka ja sinisen nuolen kärkeen pitää romut siirtää. Tai johonkin sinisellä merkityille alueille.

Tämä kaikki, jotta kaupunki saa siivottua kentän. Kuten ylemmästä kuvasta näkyy, Sarzankin keulan edessä vanhoja pressuja (ei meidän) sekä kaiken maailman puutavaraa. Tämä alueiden vaihto kuulemma vaihtuu jatkossakin, ettei tavaroita kesäänny samoihin paikkoihin, johon joku on jättänyt jotain.
Ymmärrettävä toimenpide.
Seuraavaan kertaan.