Piti päästä kaupalle ja tankille. Vesitankille. Eilen illalla vesi loppui isosta tankista. Olimme ostaneet Utön kaupalta 10 lt vettä, joten lorotin puolet siite tankkiin, että saatiin aamupuurot ja pesut tehtyä. Laskeskelin juuri, että vesi riittää tankissamme mitenkään säästelemättä yhdeksän vuorokautta.

Todella kauniissa, lähes tyynessä kelissä ajelimme Karlbyhyn. Kapea ja mutkitteleva väylä on hyvin viitoitettu satamaan. Vastaan tuli kymmenkunta purjevenettä, joten oletusarvo on, että mahdumme satamaan. Suoraan ensin tankkaamaan. Hetken saimme jonottaa ennen kuin meidän vuoromme koitti. Otimme 140 lt ja tämän kesän kallein dieselin hinta. 2.2128 / lt. Ei turhaan ihan täyteen viitsitty ottaa, koska se lisää painoa ja täällä Ahvenanmeren saaristossa on kuitenkin runsaasti tankkausmahdollisuuksia.
Laiturilla olikin satamapoika osoittamassa suunnan, mihin meidän piti/saimme mennä.

Joskus vuosia takaperin olemme olleet melkein samassa paikassa. Tarpeeksi kaukana ravintolan terassista, mutta kuitenkin lähellä kaikkea. Satamamaksu on 28.- € sisältäen sähkön ja saunan. Sauna on täällä päällä melkein koko päivän, klo 09 – 17 kaikille. Miehille ja naisille omat saunat. Sen jälkeen ne voi vuokrata yksityiskäyttöön.
Turistiveneeseen nousemassa paljon saaristoristeilylle. Tai sitten se menee Källskäriin. Siellä olemme mekin käyneet Sarzalla. Näin eilen sen menevän aika läheltä Scartskäriä, missä olimme. Näkyi sekin ajavan kaapelinjaa pitkin.

Viimeeksi täällä ollessamme tuo silta oli remontissa. Tai oikeammin rakensivat vanhan sillan viereen uuden. Nyt näyttää olevan valmis. Tarkoitus olisikin mennä sen alta sitten kun lähdemme ja oikaista Kökarin pohjoispuolelle.

Purkkareita tällä puolen aika paljon, mutta monta mahtuu vielä lisää.

Paikaltamme näkyy miten lisää veneitä saapuu.

Kävimme hotellin ravintolassa syömässä lounaat. Pannupihvi sienisoosia ja runsaasti salattia lautasella ja oli ihan makoisa annos. Ruokia odotellessa maidon tuotantolaitokset tulivat ruohikolle. Tällä kertaa piti/saivat kahlata jonkin matkaa, missä ruohikko oli näiden mielestä parempaa. Tosin nyt vain yksi uskaltautui mereen asti. Muut jäivät kytikseen lepikon taakse.

Alkuillasta alkoi jo tällä puolen satamaa olla täyttä. En viitsinyt mennä hotellin toiselle puolelle katsastamaan tilannetta. Kuten kuvasta käy ilmi, keli on tosi upea ja lämmin.

Wikistä lainattua:
Kökar on Suomen kunta, joka sijaitsee Ahvenanmaan maakunnassa. Kökarissa on 225 asukasta (31. joulukuuta 2023)[2], ja se on asukasluvultaan Suomen toiseksi pienin kunta. Kökar mainittiin Föglön kappeliseurakuntana vuonna 1544 ja se itsenäistyi vuonna 1908. Nykyisin Kökar, Föglö ja Sottunga muodostavat yhdessä Ahvenanmaan eteläisen saaristoseurakunnan.
Kökarin pinta-ala on 2 165,00 km² (1. tammikuuta 2022), josta 63,57 km² on maata, 0,37 km² sisävesiä ja loput 2 101,06 km² merta.
Kökar on yksikielisesti ruotsinkielinen: 87,1 prosenttia sen asukkaista on äidinkieleltään ruotsinkielisiä ja 9,3 prosenttia suomenkielisiä.
Kunnan palvelut ovat keskittyneet pääsaarella olevaan Karlbyn kylään, jossa sijaitsevat kauppa, kunnantoimisto, Ålandsbankenin konttori ja kunnan ainoa peruskoulu.
Kunnan nimi esiintyy tiettävästi ensi kerran tanskalaisten purjehtijoiden reittikuvauksessa 1200-luvulta. Nimen kirjoitusasu oli Thiyckækarl, mikä voisi viitata mahdollisesti saarella asuneeseen paksuun mieheen.
Saarella on siis saaristolaisittain pitkä historia.
Seuraavaan kertaan.