Toinen päivä Nöt-Marskärissä la 13.7.

Aamu valkeni melkeinpä upeana. Jos tästä sää paranee, se on pilalla 😉

Vahinko että sinilevää alkoi kertymään, joten uimisesta ei tullut mitään. Tämä siis koskee Madamea, ei minua.

Olimme kaupasta ostaneet oikein aidon lenkin. niinpä tänään saatiin uulenkkiä. Piti oikein grilli kaivaa esille, se kun toimii myös uunina.

Iltapäivä sää pysyi upeana. Sen verran paahteinen päivä oli, ettemme lähteneet päivällä edes lenkille. Mittari huiteli 28 asteessa.

Vaikka naapurivene oli vielä paikalle. otin dronella kauempaa kuvia ja videoa. En hirvinnyt lähelle mennä, ettei tule sanomista.

Ulkomerikin pysyi koko päivän täysin tyynenä.

Myöhemmin iltapäivällä naapurit lähtivät. alakuvassa näkyy, miten täältä ajetaan pois ja tietenkin miten tänne turvallisesti tullaan. Eli aika lähellä Långholmin rantaa. Siinä on vettä kahdeksan metriä milteipä koko matkan.

Pieni pilviverho tuli auringon eteen , joten uskaltauduimme lenkille. Keli oli edelleen aika painostava ja tyyni.

Korkealla kalliolla oli tarkkaan kaluttu kallo.

Oisko haen pää ilman alaleukaa.

Päivänkakkara tai sen sukulaiskasvi oli saanut vierailijoita.

Muuten sitten loppupäivä vaan ihmeteltiin.

Joskus ja aika usein merellä ei tarvi tehdä mitään.

Tein pienen koostevideon. Kuvattu niin dronella, kännykällä kuin Sonylla.

Seuraavaan kertaan.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.