Nöt-Marskär meille uusi tuttavuus pe 12.7.

Käytiin vielä aamulla satamatoimistossa, jossa on myynnissä myös elintarvikkeita. Täydennettiin vähän varastojamme. Juustoa, kinkkua yms. Sitten kohti uusia saaria.

Olin etukäteen tehnyt tutkimuksia ja päätynyt partiolaisten valintaan, eli Nöt-Marskäriin. Viereinen, Långskär ei nyt sytyttänyt, mutta tämä on melkein paratiisi. Tätä ajettua reittiä olemme joskus ennenkin ajaneet, joten uskalsin koko matkan plaanissa ajaa. Kokonaismatka tänne noin kymmenen mailia.

Rannassa on kivikasa merkiksi parhaasta rantautumiskohdasta. Se selvisi vasta kun jo olimme kiinni saaressa. Täällä oli jo yksi vene ja sen kippari tulikin ottamaan meidät vastaan. Kiitos siitä hänelle. Ranta on syvä, joten vaikka isommallakin purkkarilla voi tähän tulla. Ja koko loppumatka tänne myös syvää. Veneen perässä kolmisen metriä vettä. Kolmen metrin päässä rannasta jo pari metriä syvää.

Veneen keulan puolella on joku tehnyt jatulin. Ei ilmeisestikään mikään kovin vanha, ehkä muutaman kymmenen vuotta sitten tehty. Tiedä häntä saisiko näitä tehdä?

Joko laituri on jäänyt tosi pitkälle kuivalle maalle vai onko tanssipaikaksi tarkoitettu. On hyvinkin saattanut olla jostain mökkiläseltä irronnut vanha laituri ja joku on sen sitten vetänyt kuiville, ettei uudelleen pääse kuleksimaan ja mahdollisesti aiheuttamaan vaaratilannetta jollekin veneilijälle.

Upea näköala kalliolta. Karun kaunista maisemaa.

Ilmeisesti aikoinaan ollut useammassakin osassa tämä saari. Entisille merenpohja-alueille kasvanut melkoiset lepikot.

Saaren eteläpuolella rannassa oli moinen pötkylä. Ensin luulin kuolleeksi käärmeeksi, mutta lähempänä tajusin sen olevan köydenpätkä. Kauan on ollut paikoillaan, kun on saanut päälleen paksun kerroksen jotakin kasvustoa.

Katajikon keskeltä kukat pyrkivät saamaan valoa. Enpä moista ennen ole nähnyt. Enkä tunnista kukkaakaan.

Olipa matkan varrella yksi sienikin. Tätäkään en tunnista. Huonot ovat luonnon antimien tuntemukseni.

Lisää lepikkoa.

Kirkas on vesi näillä leveysasteilla eikä sinilevästä tietoakaan.

Monipuolista kasvustoa meren äärellä.

Seuraavaan kertaan.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.