Toinen päivä Fladalandet ’issa ke 3.7.

Aamulla satoi. Ja se satoi pitkälle iltapäivään. Ei siis mitään asiaa noille kallioille. Ne ovat hengenvaarallisen liukkaita märkänä.

Eikä tässä lämpötilassakaan kehumista ole. Emme tarkoituksella olleet webastoa laittaneet päälle, ettei tulisi turhan lämmin. Siksi toisekseen, nukkuu viileässä vähän paremmin.

Joutsenperhe, joka on tässä pyörinyt, tuli aivan veneemme keulan viereen. En uskaltanut edes kattoluukkua aukaista, etteivät pelästy. Kyllä ovat söpöjä nuo pallerot. Kiva oli seurailla näiden ruokailua. Vanhemmat keskittyivät lähinnä vahtimaan pienokaisiaan.

Joskus kolmen jälkeen sade ajoittain taukosi, mutta varsinaisesti taivas repesi vasta neljän jälkeen.

Teimme pienen lenkin saaren eteläpuolelle. Sinnekin oli tullut kanootti. Teltta tällä kaverilla oli metsän suojassa. Tässä meidän keulan edessä vähän matkan päässä on kolme kanoottia telttoineen.

Takaisin tultuamme, huomasin runsaasti kaloja tosi matalassa vedessä. Pieniä ja isohkoja.


isoja lähempänä ruohikkoa ja pieniä kaloja, n 10-15v cm kuvan oikeassa alalaidassa.

Nuo isommat olivat nelisenkymmentä settisiä. Eivät tarttuneet minkäänlaiseen vieheeseen. Yritin jos jonniin moista uitettavaa keksintöä, mutta ilmeisesti olivat ruokaperäsillä eli nokosilla. Jotain särkikaloja olivat. Todennäköisesti nuo suuremmat säynäviä.

Näitä narratessa rantakäärme oli samoilla apajilla. Ehkä sillä oli parempi tuuri, kun maihin meni, ehkäpä sulattelelmaan saalistaan.

Illalla yritin vielä narrata kaloja, mutta taisivat narrata enempi minua. Muutama tärppi ja yksi tuli melkein veneeseen asti. Olisin niin mieluusti yhden säynävän halunnut ja siitä tartaria tehnyt.

Öitä.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.