Kaivokari edelleen ti 11.6.

Keli on lempeä, joten lähdimme pienelle lenkille. Saaren pohjoiskärjessä jyrkkä kallio.

Täällä on yleensä useita veneitä rantautuneena, mutta kuten muuallakin, nyt on hiljaista. Ei ketään.

Puolukka on näköjään kukassa. Mustikan varvut olivat ainakin tämän polun varrella tyhjät.

Aikaisemmin jo ihmettelin kun auringosta ei tullua aina tarpeeksi virtaa. Tutkailin tilannetta ja yksi johto aurinkopaneelissa oli poikki. Välillä antoi kontaktia ja välillä ei. Siksi sen löytäminen oli aika haaste.

Kun sen sain korjattua, alkoi energia tulla läpi. 10 A on mielestäni ihan hyvä lukema. Katolla on kiinteästi 4 x 50 W, mutta niiden ongelmana on että eivät aina ole oikeassa asennossa aurinkoon nähden. Alkavat olla myöskin jo aika iäkkäitä. Lisäksi on 2 x 50 W irtopaneelia, joita sitten siirtelen tarpeen mukaan. Parhaimmilaan olen saanut 16 A todellista tulovirtaa.

Vesi on tällä tosi kirkasta. Vaikka onkin ollut lämmintä, sinilevää ei näy.

Sarzan vasemmalla puolella kalliossa joku laatottaja läiskinyt laatat ihan miten sattuu. Vai onko häneltä pudonnut laatikollinen, eikä viitsinyt järjestää niitä kunnolla 😉

Tässä ilmakuvassa tuo kalliokieleke, missä mosaikkityö on.

Näissä karuissa olisuhteissa jaksaa ruohosipulikin kukkia. Oli saanut keltaisia kukkia viereensä.

Tässä pikainen video:

Seuraavaan kertaan.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.