Porvooseen kun ei päästy Benitas Cafen laituriin la 8.6.

Tällä kertaa aamulla satoi. Ei paljon, mutta satoi kuitenkin.

Odoteltiin puolille päivin sen loppumista. Olimme ajatelleet menevämme Pellingin Sandholmsuddeniin tai tuttavallisemmin Benitas Cafen laituriin, mutta joku etiäinen sai minut soittamaan sinne. Ja kuinkas ollakkaan. Koko laituri oli varattu tapahtumaan. Loviisa Fun Run 8.6.2024 Power boat meet. Tästäpä intoiduin soittamaan Porvoon vierasvenesatamaan, ettei vain sielläkin ole joku p..kelen tapahtuma. Onneksi ei ollut, joten sinne sitten. Syy päästä kunnon laituriin oli tulevat huonot kelit. Kahdeksi seuraavaksi päiväksi luvattu todella tuulista ja sateista säätä. Ja tuore ruokakin alkaa loppumaan. Purkkitavaraa on kyllä, mutta jääköön reserviin edelleen.

Vähän ennen Tirmoa näimmekin muuteman muskeliveneen ajavan pelle miljoonaa. Kun pääsimme lähemmäksi, jonon hännillä oli SARin vene. Nämä menivät sen verran haipakkaa, että vaikka meillä oli 25 solmua nopeutta hävisivät saarten taa hujauksessa.

Tirmon kohdilla olikin melkein ruuhkaa. Tässä on lossi sekä venesatama. Siksi myös nopeusrajoitusalue.

Sattui laiturin päässä olemaan rannikkovartioston vene vahtimassa, etteivät veneilijät hölmöile. Herättä se kuitenkin pientä kunniotusta, kun viranomaisvene on paikalla.

Tervetuloa kesäiseen Porvooseen. Kello oli jo kolme iltapäivällä. Olemme viimeeksi Sarza I:llä olleet täällä kymmenkunta vuotta sitten.

Satamamaksu piti hoitaa jonkun äpin kautta. Sen hoidettuani tajusin, että mistäs sähkökaapin avaimen saa. No soitto uudelleen satamapalvelunumeroon. Tulkaa täältä kioskista hakemaan. Sain avaimen. Sitten kysyin, että miten ovikoodit vessaan ja suihkuun. -Etkö saanut txt-viestiä?- No en ollut katsonut, joten vilkaisin ja toden totta. Varausvahvistus ja koodit tulleet. Hyvä minä. Palatessani kioskilta, huomasin tutun oloisen laivan. Entinen Tehi. Tosin komentosilta on rakennettu kokonaan uusiksi. Aika rojussa kunnossa näin päältä päin katsottuna.

Syötiin veneessä ja odoteltiin sateen loppumista. Päästiin vasta kuuden paikkeilla kylille.

Pieni kierros, kun ei muista koko kylästä oikeestaan kuin kirkon.

Mutta kaikkihan tämän tuntee.

Kirkon pihalta joelle päin ei näe paljon muuta kuin kattoja.

Sitten tuli eteen tällaisen herran muotokuva. Piti oikein googlettaa. Oli kuuluisa saveltäjä?https://fi.wikipedia.org/wiki/Gabriel_Lins%C3%A9n Tuolta voipi lukea lisätietoa.

Kun kerran merellisessä paikassa ollaan, on laivoja ja veneitä joka lähtöön. Mahtaa tuollainen olla aika kiikkerä, jos joutuu sivutuulessa vähänkin osimmissa mainingeissa ajelemaan. Kapea ja pitkä.

Juuri kun piti mennä ottamaan iltakuvaa satamasta, alkoi tihkuttamaan vettä.

Onneksi tajusin katsoa toiseenkin suuntaan. En ole ikinä ennen saanut tällaista kuvaa veneestämme otettua. Aika upea sateenkaari.

Kuten näkyy, satamassa ei ole ruuhkaa. Vain kylkipaikoilla on enempi veneitä.

Vähän yli kymmen illalla rannan ravintoloista alkaa purkautua toisiaan tukevia parikuntia pois. Toivottavasti jo kotiin menossa 😉 Lähin ravintola on oikeesti aika lähellä. Yleensä kartamme tällaisia tilanteita, mutta nyt tuleva keli luki meille lakia.

Seuraavaan kertaan.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.