Vielä oli aamupäivällä tyyntä, mutta iltapäivällä tuuli vähän reippaammin. Tosin ei läheskään niin kuin eilen.
Kuten kuva kertoo, tässä saaressa on hyvin lenkkejä kiinnittymiseen. Eivätkä ole mitään ruosteisia pa…ja.

Toisen kerran tällä reissulla kaivoin grillin esiin. Olimme ostaneet Vosussa kaupasta lihapaketin ja perunoita. Lihat grilliin. toinen pala oli possun niskaa, mutta se toinen. Ei mitää käryä, mistäpäin possua se oli lohkaistu. Jollain yrteillä ja sipulilla oli maustettu, mutta eipä oikein ollut meidän makuun.

Tuossa vaiheessa taivaalta saatiin energiaakin riittävästi. Kyllä auringossa on voimaa.

Samoihin aikoihin huoltovene saapui paikalle. Kävivät puuceen tarkistamassa ja täydensivät paperirullat. Roskiksia täällä ei ole, joten minkä tuot, viet pois.

Tänään meillä oli sellainen tsillailupäivä. Pikku lenkillä käytiin, mutta muuten vaan oltiin. Ei ole joka päivä pakko rehkiä. Kalassa kävin, mutta eipä jäänyt tuleville sukupolville kerrottavaa.
Pari otosta vielä yläilmoista

Muutama kalavene kävi lähettyvillä. Lähinnä tuon viereisen saaren rantamilla, joten hakuraku säilyi.

Aikaisempina vuosina näin viikonloppuna on silloin tällöin tullut vene tai pari tähän meidän viereen, mutta nyt ei tullut. Hyvä niin.

Kyllä meidän kelpaa täällä oleilla luonnon rauhassa.

Seuraavaan seikkailuun.