Marskär jälleen uusi tuttavuus ti-to 22-24.8.

Kaupassakäynnin ja ravintolalounaan jälkeen liikkeelle. Ajelimme Sommarön ja Baggö Marinan kautta kohteeseemme, Marskäriin. Saari sijaitseen noin 2,5 mailia Jussarön pohjoispuolella.

Suojainen laguuni

Tämä on useamman saaren muodostama suojainen rantautumispaikka. Sisäänajossa vettä oli koko matkan vähintään kolme metriä, joten soveltuu vaikka isommillakin veneillä tänne tulla.

Ranta on syvä ja puihin on helppo kiinnittää köytensä. Mahtuu useampikin vene vierekkäin koska rantautumispaikkoja on melkeinpä koko kallion matkalla.

Naapurisaaressa näkyi olevan moottorivene, mutta eipä näkynyt meidän veneelle.

Kuvan vasemmassa reunassa olevan saaren kärjessä on aika pitkälle matalaa, joka näkyy ilmakuvassa. Se on kivellä merkitty karttoihin.

Kaipeikossa on myllätty

Naapurisaaren ja tämän välistä kapeikkoa on ruopattu ilmeisesti tänä kesänä.

Kiviä ja savensekaista maata kaivettu ylös jonkin verran. Matalaa siinä on senverran vieläkin, etten Sarzalla uskaltaisi läpi ajaa, mutta jollain avoveneellä varmaan pääsee hyvin. Auttaahan tuo veden vaihtumista tässä laguunissa aika paljon. Nytkin kun etelästä tuuli, oli siinä virtausta aika paljon.

kuva pohjoiseen päin

Alueella olisi paljonkin hyviä rantautumispaikkoja, mutta kyllähän tällainen laguuni on paras.

Seuraavana päivänä ei ihmeitä tapahtunut.

Kauempaa katsottuna upeat rantautumiskohteet. Vahinko vain monessa kohtaa pitkälle menevä veden pinnan alla oleva kallion ”kieleke”.

Oisko joku ratsastaja vai mikä?

Syksyn väriä, mutta vain tässä yhdessä paikassa.

Sade kesti vain vartin verran, mutta tulikin sitten oikein kunnolla.

Kirkas vesi, ollakseen tällainen lahdukka.

Päivänkakkarat tai joku sen sukulaiskasvi piharatamon keskellä. Pihaa en näe, mutta meren kylläkin.

Sudenkorento tuli huilimaan veneemme kattoluukun ulkopuolelle.

Luulin ensin tätä liitäjää merikotkaksi, mutta pöh, haikara vaan. Niitä näkyi useampikin pyörivän alueella.

Sen sijaan tämä haukka oli sen verran nopea liikkeissään, etten oikein meinannut kameralla perässä pysyä. Ilmeisesti nuolihaukka.

Alkuillasta kalat hyppivät kilvan aivan Sarzan lähellä. Oli ihan pakko kytätä.

Ja sain kuin sainkin tuplahypyn ikuistettua.

Torstai ja kuvia.

Aika lähelle heinäsirkka päästi kuvaamaan, ennen kuin hyppäsi pois.

Merikotka ei suostunut tulemaan lähelle, joten jouduin tuolta melkein kilometristä tämän kuvan ottamaan.

Meinasin lähteä puolukkaan, mutta onnekseni tässä kaikki löytämäni, joten jätin nekin paikoilleen.

Iltapäivällä ruokaa tehdessäni, paikalle tuli iäkäs mies avoveneellään. Parkkeerasi aivan Sarzan viereen ja esitteli itsensä saaren omistajana. Ei halunnut/osaanut suomea, joten mongertelin sitten rantaruotsia hänen kanssaan. Ihan asiallista keskustelua. Moitti kovasti isojen veneiden käytöstä täällä. ”Mitä isompi vene, sitä huonommin he käyttäytyvät”-kertoi mielipiteensä.

Kovasti kyseli, josko olemme avotulia saarella tehneet. Minulla oli juuri grillissä ruuat, joten sanoin, ettemme moisia tulia tarvita, kun on tällainen kaasugrilli. Tykkäsi kovasti antamastani vastauksesta 😉

Lopuksi sanoi vain halunneensa tulla katsomaan, minkälaista porukkaa täällä tähän aikaa vuodesta on. Yleensä ei kuulemma näin myöhään kesällä täällä käy ketään.

Valitettavasti melkein puolet hänen puheestaan meni minulta ohi, kun en vaan ymmärtänyt. Pikkaisen on ruosteessa kieli.

Illalla pitää katsoa, tulisko toinen mitalli tänään.

Sitten vielä alueesta pieni video.

Upea laguuni

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.