Lähemmäs Hankoa Norra ja Stora Skallran pe-su 11-13.8.

Päivä kärvisteltiin vesisateessa. Ei se ihan koko ajan satanut. Teki kuitenkin kalliot sen verran liukkaiksi, ettei viitsinyt maihin mennä. Sateen lopputtua alkuillasta sain päähäni, että vaihdetaanpa maisemaa. Seitsemältä köydet irti ja liikenteeseen. Matkalla näkyi pitkästä aikaa liikennettä. Oli niin tuulella kuin polttomoottorilla kulkevia. Ja vieläpä kumpaakin suuntaan. Ei nyt ihan ruuhkaksi asti, mutta kuitenkin liikennettä. Tuuli oli melkein olematon, joten ei ollut aalloista haittaa etenemiselle.

Kuvan kohdalla väylä kääntyy Hankoon päin ja toinen väylä pohjoista kohden. Me valitsimme pohjoisen suunnan. Se veisi Taalintehtaalle, mutta me jäätiin matkalle, Norra Skallran rantaan. Ajatus oli mennä naapurisaaren, Stora Skallran rantaan, mutta siihen parkkeerasi juuri ennen meitä iso moottorivene. Ei viitsitty ihan viereen mennä. Myöhemmin illalla tuli vielä yksi purjevene siihen toiseen saareen vähän kauemmaksi meistä.

Ei tullut otettua noista toisista kuvaa kun keskityin tuijottamaan ihan muita kohteita.

Merikotka oli ilmeisesti saaliin etsinnässä. Valitettavasti kuva ”vähän” epätarkka, kun kohde oli kaukana ja zoomi niin ulkona kuin pystyi ja vielä vapaalla kädellä otettu. Kartasta mitattuna tuonne on liki kilometrin matkaa. Sattui toiseen otokseen vielä naapurikin kuvaan.

Eipä tainnut lokki olla moksiskaan merikotkasta. Luulisi vähän karttavan. Niin jäi kotka ilaman ateriaa tällä kertaa, koska tuonne metsän taakse katosi.

Aurinko teki laskuaan ja minä tietysti kamera kourassa kyttäsin tilannetta.

Sinne se sitten humpsahti ja minä pistin kamerat pois 😉

Lauantain alkoi tapahtumaan. Enkä nyt tarkoirta tummia pilviä taivaalla, jotka tällä kertaa eivät sataneet. Ensin lähti purkkari ja vähän sen jälkeen moottorivene.

Kuten kuvastakin näkee, tähän kohtaan käy pikkuisen selältä tulevat aallot. Ei mitenkään häiritsevästi, mutta kuitenkin. Mehän suuntasimme naapurin lähdettyä sinne. Ei tosin ihan heidän paikalleen, mutta aika lähelle kuitenkin.

Naapurivene oli ollut kuvan oikeassa reunassa jyrkän kalliokohdan vieressä.

Meille se heidän paikka olisi ollut huono, koska Sarzan keula on niin paljon matalammalla. Tikkaita olisi tarvittu päästäkseen kalliolle. Tämä ”uusi” paikka sen sijaan on hyvä, mutta tarkkaavaisuutta vaativa tähän tullakseen. Kummallakin puolella todella matalat kalliot, mutta keskellä syvää. Perän kohdalla on liki kolmemetriä vettä.

Kallio on veneemme edessä paljon helppokulkuisempi edelliseen saareen verrattuna ja onhan tämä muutenkin isompi saari.

Hangon läntinen selkä siintää kaukana horisontissa kuvan oikeassa reunassa.

Päivä oli pitkästä aikaa kaunis. Suurimmaksi osaksi pilvetön ja tässä paikassa myös lähes tuuleton. Sarzan perän puolella oli pitkin päivää runsaasti meduusoja sekä kalanpoikasia.

Vesi on täällä tosi kirkasta. Eikä sinilevästä tietoakaan.

Ilta-auringossa jopa tällaiset kukkivat kaislat näyttävät upeilta.

Ei pettänyt iltarusko tänäkään iltana 😉

Video vielä tämän päivän loppuksi. Juttu jatkuu videon jälkeen, joten älä jätä katsomatta videota etkä jutun loppuosaa 😉

Stora Skallran ja Sarzan ”ahdas” paikka

Sunnuntaiaamuna pari kaanotilla melovaa ”pyyhälsi” ohitse. Hieno tapa liikkua äänettömästi vesillä.

Eipä jääty odottelemaan, josko melojia tulisi lisää, vaan lähdettiin saarikierrokselle.

Heti kalliolle päästyämme luikerteli rantakäärme rinnettä ylöspäin.

Välillä pysähtyi kurkkaamaan seuraisimmeko perässä. Kyllä me vähän seurattiin, mutta annettiin kuitenkin luontokappeleelle reilusti etumatkaa. Oli varmaankin kalassa ollut. Tämä valitsi vasemmalle menevän reitin ja me oikealle, joten tiemme erkanivat heti alkuunsa 😉 Oisko sama yksilö, joka nähtiin kesällä 2020 naapurisaaressa?

Saaren toisella puolella olikin kalliossa vaikka ja mitä ihmeteltävää.

Juovaisessa kivivirtauksessa olisi melkeimpä voinut penkille käydä istumaan. Muutenkin väritys minusta hieman poikkeava normikalliosta.

Aivan viereressä joku on tehnyt uria kallioon. Pikkaisen on yhdessä kohdin lipsunut ote, kun ei mene suoraan 😉 Vai olisiko matkinut vanhaa halkeilevaa puuta.

Tässä luontoemo on alkanut kaiverrushommiin. En tiedä mitä piti tulla, muta mielikuvituksen kun antaa lentää, voi esityksestä löytää mitä vaan.

Tuskin tuota mäntyä tuossa on ollut, kun tuota kivikasaa on tehty.

Suurin osa kivistä sitä paitsi ruosteessa. Olisiko joku yrittänyt rautaa sulattaa 😉

En tiedä miltä aikoinaan ryssän uunit ovat näyttäneet, mutta jos tämä on sellainen ollut, kasassa se ei enää ole vaikka kasasssa onkin 😉

Olisko ollut kuvaamani merikotka asialla. Ihan oli tuore. En ole satavarma, mutta veikkaisin merimetson olleen tämä luukasa. Höyhenet vain jäljellä. Ei sen puoleen, en minäkään tykkä höyheniä syödä 😉 Tarkaan on kaluttu luut. Ei lihan uinalettakaan jäljellä.

Tämä tuoli oli jo paremmin suunniteltu. On jopa jalkatuki. Toisen puolen käsituki saisi mielestäni olle vähän pidempi ja reisiosuus taas vähän lyhyempi. Hiton hankala istuttava.

Kun ei rannassa päästy louhikoiden takia etenemään, mentiin ylemmäs. Joskus on kiviä täälläkin kasattu. Saattaa olla entinen maamerkki merenkulkijoille. Näkymä on eteläiselle merelle. Entisaikoina valkoista väriä ei ole riittänyt joka kummelille, joten meneehän se näinkin 😉

Melkein jo veneelle päästyämme oli joku hukannut toisen tossunsa. Vaikka kuinka etsin, en löytänyt sitä toista. No, liian pienet ne olisivat minulle olleetkin.

Sitten tapahtyi kauheaa …..

Me saimme naapureita.