Aamupäivä kytättiin koska sade loppuisi ja voisi mennä irroittelemaan köydet.

Yhdentoista maissa tuli sen verran taukoa, että uskaltauduin ulos. Sen verran verkkaisesti toimin, että kastuin, koska taivas aukesi uudelleen.

Jouduimme alkumatkan ajamaan sateessa.

Ja niin saatiin loppumatkassakin vettä ja paljon. Välillä näkyvyyttä ei ollut kuin nimeksi. Tutkakin menee ”tukkoon”, koska luulee, että edessä on este. Nelisen mailia ennen Satamaa hidastin vauhtia, koska sade ei näyttänyt loppuvan. Ajatuksena oli lillua sataman edessä ja odotella sateen loppumista. Sitten alkoi tulla taaksemme veneitä, joten oli ”pakko” mennä ”sisään”. Ja onneksi menimme, koska saimme viimeisen aisapaikan. Muuten olisimme joutuneet taas niiden inhoittavien tolppien väliin. Sateessa jouduttiin Sarzan köydet laituriin kiinnittämään.

Sen verran oli onneksi taukoa vedentulossa, että kuivin jaloin päästiin satamakonttorissa käymään. Yhden yön hinta on tänä vuonna 36.- €. Sisältää saunan ja sähkön.

Sattuipa veteen putoaminenkin. Tuo Saksan lipun alla oleva purkkari tuli tähän meidän perämme puolelle. Juurikin noiden tolppien väliin, joita inhoan. Kuinkas ollakkaan, toinen miehistä putosi veteen kurottaessaan köyttä tolpan ympäri. Taisi jo valmiiksi märkä olla, koska tuolla avotilassa joutuu venettään ajamaan, satoi tai paistoi. Nyt satoi.

Saatiin odotella sateen loppumista aina seitsemään asti illalla.

Vasta sitten uskaltauduimme lähtemään kaupungille. Käytiin pizzalla Diablossa ja sen jälkeen kävelykadulla ihmettelemässä vilskettä. Täällä on musiikkiviikojen aikaan tosi paljon illallakin porukkaa. Menimme musiikkilavan läheisyyteen ja silloin kuulin, että on olemassa myös ilmaiskonserttipaikka. Kirjaston ja satamamme läheisyydessä, toisessa suunnassa varsinaista maksullista paikkaa. Siispä sinne. Kunkas ollakkaa, niin seuraava esiintyjä saapuessamme paikalle oli Linda Lampenius.

Empä ollut häntä livenä nähnytkään, joten kyllä alkoi Maarianhaminassa aurinkokin paistaa. ( ja sadekin oli väistynyt jo kauaksi).

Meinasimme jo pois lähteä, mutta jäimme kuitenkin kuuntelemaan 70- ja 80-luvun popin potpuria. Esiintyjät olivat puettu ajan kuvaan sopivin asustein. Naisilla hienot kellohameet.

Sitten tapahtui ihme. Kuuluttaja hehkutti seuraavaa esiintyjää jolla on koko euroopassa uskomaton suosio.

Itse Kääriä oli saapunut paikalle. Aikaisemmat artistit ei olleet mitään hänen rinnalaan. Kansa villiintyi täysin. Kun esitys oli loppu, hurja taputusten ja huutojen konsertti alkoi. Niinpä hän esitti saman biisin vielä toistamiseen.

Kyllä ei mennyt tämä reissu hukkaan. Nähtiin vielä vilaus ilta-auringostakin kun kaupan kautta takaisin veneelle tultiin.

Seuraavaan kertaan.