Degerby, Kökar, jälleen uusi paikka meille ma 24.7.

Saavuttiin hyvissä ajoin ennen puoltapäivää Degerbyn kylän, eli pohjoisen puoleiseen satamaan. Tämä on myöskin lauttasatama. Ensimmäiseksi tankkauspaikalle ja varuiksi dieseliä tankkiin.

Satamamaksu (30 €) sisältää myös saunan. Lisäksi täällä on varsin modernit yhteiset tilat kuten keittiön varusteineen, pesutuvan jne. Kaikki on rakennettu vanhoihin taloihin modernisti sisustaen. Myöhemmin selvisi, ettei ihan kaikkia kuitenkaan.

Saatiin hyvä aisallinen paikka läheltä kaikkea. Satama on rakennuksineen puistomainen. Todella viehättävän oloinen.

Info löytyy kirjastorakennuksen toisesta päädystä. Pitihän se ikuistaa käynti siellä.

Kun kerran infoa haettiin, alla infoa koko Degerby:stä linkistä.

Lainaus Wikistä:

Degerby on Föglön kunnan keskuspaikka. Kylä oli aina Maarianhaminan perustamiseen saakka vuonna 1861 Ahvenanmaan saariston keskus ja 1920-luvulle asti asukasluvultaan suurin kylä. Degerby tunnetaan kapteenintaloistaan. Kylän laidalla sijaitsee 1600-luvulla perustettu kestikievari Enigheten, joka on toiminut myös käräjätalona.[1] [2] Degerbystä on tiheä lauttayhteys Ahvenanmaan pääsaarelle Svinöseen.

Vuonna 2014 kylässä oli 187 asukasta.

Lisäinfoa täältä: https://www.aland.travel/foglo-fi

Satama toimisto on tuon matalan rakennuksen keskivaiheilla.

Toisessa päädyssä on kaupan varastoja ja toisessa päädyssä jätteen lajittelupiste.

Ei ihan heti tehnyt mieli alkaa lajitella tässä mitään. Heitin roskamme muiden roskien sekaan. Ainut järkevä osio oli lasiroskis, joka sekin kohta valuu lattialle.

Pullonpalutusautomaattitila sen sijaan oli siisti viereisessä ”kopissa”.

Sataman vasemmalla puolella mäen päällä varsin komeita rakennuksia.

Pieni kävelylenkki ja tutustuminen lähiympäristöön. Etelään satamasta on ravintola Seagram, mutta mieleistä ruokaa ei meille nyt löytynyt.

Sen edustalla on vanha luotsitalo/luotsimuseo. Luotsin vanhimmalla oli suht hyvät oltavat.

Ilmeisen hyvin säilynyt sellaisenaan tai sitten haalittu rekvisiittaa ympäri saarta.

Vanhat tupa-askit ja ennen kaikkea tuo Vuokko kermapullo.

Muut luotsit saivat tyytyä yhteiseen huoneeseen.

Huoneessa oli neljä sänkyä ja keittonurkkaus

Tuolta jatkoimme päätietä satamasta katsottuna vastakkaiseen suuntaan vähän matkaa ja löysimme upean vanhan rakennuksen, jossa oli myös ravintola. Ilmaisesti talon isäntä oli pitänyt tee- tai luontaistuotekauppaa. En oikein ymmärtänyt ruotsia tarpeeksi mitä nuori nainen selitti talon entisestä omistajasta. Sisustus on kuitenkin kuulemma alkuperäinen.

Luulin nimittäin, että olisi ollut apteekki. Mutta tavalaan, jos täältä on saanut erilaisia yrttejä ja teesekoitteita. Upea joka tapauksessa. Ruokalistaa tutkailimme, mutta ei nyt sytyttänyt täälläkään. Siispä ilmeisesti menee veneruokailuksi ellei löydy kolmatta ravitsemusliikettä.

Kadun toisella puolella oli pieni loppis eli kirppari.

Luulin, että nämä vanhat varostot olisivat olleet kaikki sitä kirpparia, mutta ei ollut kuin yksi pieni koppi. Vähänkö me petyttiin.

Lähellä näitä oli hienoja omikotitaloja.

Täällä pidetään taloista huolta.

Palasimme veneelle, pullot ja tölkit panttikoppiin. Niitä olikin kertynyt vitosen arvoisesti. Noissa pienissä saarikaupoissa ei edes yritetty palauttaa. Palautuskuitti kävi osamaksuna K-kaupassa. Nyt olikin kunnon kauppa. Tuoreita hedelmiä runsaasti. Lihatiskilläkin melkein mitä vaan. Positiivinen jälkimaku tästä putiikista. Jos nyt jotain moitteita hakee, niin hintalappujen sijoittelussa. Niitä oli välillä vaikea löytää. Tarkoitan oikean tuotteen hintalappua pitkästä lappurivistöstä. Piti ean-koodista tarkistaa oliko tuotteen hinta se mitä oletti.

Saatiin mitä tarvittiin tai haluttiin ja minä tein ruuat veneessä. Emme löytäneet sitä kolmatta ravintolaa 😉 Ei saanut kokki tänään vapaapäivää 😉

Saunaan pääsin klo 19:00. Naisten saunavuoro oli ollut ennen tuota. Sauna oli pienoinen pettymys. Löylyt kyllä hyvät, mutta kun sinne ei mahtunut kuin neljä ukkoa lauteille kerralla. Meitä kuitenkin meni heti alkurytäkässä sinne kuusi. Pukuhuonekin oli suunniteltu neljälle, joten ”pikkaisen” ahtaaksi meni. Onneksi pari miestä lähti aika pikaisesti pois, joten alkoi mahtumaan lauteillekin. Vilpola puuttui myös kokonaan. Aikamoinen puute. Koita siinä nyt ahtaassa pukkarissa nauttia jälkihöyryistä. Ulkoovi piti aukaista ja siinähän ei tietenkään mitään näköestettä ole. Ohi menee kuitenkin koko ajan ihmisiä. Pitää vain sopeutua vallitsevaan olosuhteeseen. Ei se kummoisempaa ole. Eli tätä ei siis ollut modernisoitu. Oliko jo aika?

Huomasin laiturilla nuorehkon naisen kuvaamassa, joten minäkin sinne. Pääskysiä kaiketi metsästi. Niitä minäkin yritin, mutta minulle olivat liian nopeita. Yksi jäi kuvaan, mutta kameran tarkennut meni vajaan.

Sen sijaan lokki ”tarttui” kohtuullisesti.

Taustalla olevat kalastualukset ilmeisesti vieläkin aktiivikäytössä. Ainakin ne näyttävät hyväkuntoisilta.

Jossain vaiheessa iltaa huomasin, että tännehän oli tullut pyöräilijäporukka rantaan. Ja eipä aikaakaan, kun olivat telttansa pystyttäneet. Eipä ihan heti tule mieleen missä satamassa olisi telttailtu. Tarkoitan nyt ihan veneiden eteen.

Oisko 70-luvulla Hangon regatta-aikaan, kun veneilijä soputelltojaan pitivät jopa laiturilla. Siis aikaa ennen hurlumheitä. Koska nykyisinhän Regatta on mennyt hurlumheiksi. Kuulemma tänä vuonna jotkut nuoret jopa kertoilleet, että täällä Hangossa olisi tosi kliffaa, jos noita purkkareita ei olisi 😉 Mitenköhän Regatan kävisi. Jäis sitten pelkäksi hulinaksi.

Takaisin Degerbyhyn ja ihailemaan otoksiani 😉

Ilta-aurinko antoi melkoisen esityksen laivoineen.

Ja vielä ”kita” avonaisena.

Seuraavaan kertaan.

PS

Kaikesta huolimatta tämä on hyvä satama pikkupuutteineen.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.