Aamulla tuuli jo aika reippaasti, joka oli kylläkin ennustettu. Olin laittanut kellon soimaan varuilta kahdeksalta, että kerkeisimme pois alta, ennen kuin oikeasti alkaa tuulemaan. Sen verran oli vene keikkunut, että yksi kolmesta kalliokiiloista oli irronnut. Jouduin siis hetken miettimään, mitenkä saisin voimakkaassa sivutuulessa irroittettua keulaköydät ja että vielä pääsisin itse takaisin veneeseen. Hyvin suuniteltu on puoliksi tehty, mutta nyt jouduin silti tekemään koko jutun ihan ite.

Se onnistui juuri kuten olin ajatellut. Ankkurivinssi hoiti hommansa, eikä tarvinnut repiä märkää, limaista köyttä itse. Tällaisissa tilanteissa tuo on verraton apuväline.

Päästäksemme kohteeseemme, jouduimme ylittämään pienehkön aukean kohda. Vaikka saaria olikin tuulen edessä, oli silti aallokko jo vähän yli puolimetristä. Onneksemme pääsimme ajelemaan ensin sivusuunnassa ja loppumatka myötäistä. Kun pidin vielä nopeuden siinä 18 solmussa, ei rynkyttänyt eikä pahemmin keikuttanutkaan. Siis en järjestellyt tavaroiden paikkoja millään lailla 😉

Kun pääsimme Byglo:hon, olikin siellä jo kaksi venettä. Siispä jatkoimme matkaa viereiseen Bultarna saareen. Sielläkin oli yksi vene. Käännyimme takaisin ja samalla, kun aloimme tutkailla rantautumispaikkaa, lähtikin toinen, moottorivene, pois.

Mutta se kohta oli meille huono, koska kallio siinä liian jyrkkä.

Kaikkein paras paikka olisi ollut tuo purkkarin kohta.

Löysimme kuitenkin mielestämme ihan hyvän paikan, joten siihen tyrkkäsimme Sarzan keulan.

Köysiä ja liinoja virittelin vähän joka puolelle, koska tuuli pyöri paikalla sieltä sun täältä. Pahoimmillaan oli 10 m/s ja puuskissa puolet lisää.

Vesi on näillä seuduilla todella kirkasta. Rakkolevää on runsaasti ja se voi hyvin. Ainakin näin maallikon mielestä. Lippaakin heittelin muutaman kerran, mutta ei olleet ahvenet paikalla.

Hyvä niin. Tämä tuuli sekoitti ne vähätkin sinilevät huitsin nevadaan.

Iltapäiväksi oli tuulen lisäksi luvattu sadetta. On siinäkin lupaamiset 😉

Siksipä lähdettiin tekemään pieni lenkki.

Ajan patina ja örkit ovat tehneet tehtävänsä. Kanto on koverrettu ontoksi. Livenä paljon paremman näköinen. Niin oli eroosion aikaan saama halkeamakin suorastaan jylhän oloinen. Kuvasta puuttuu fiilinki.

Oisko tässä kohdin kalliossa rautaa, kun on päässyt ruostumaan. Aika jännästi kun vain yhdessä kohdin. Kuitenkin tätä kalliota on täällä hitokseen.

Tämä länsi puoli saarta onkin melkein paljaiden kallioiden vuoksi helppokulkuista. Käveltyjen kohdilta kallio on puhdas, kun taas muualla saattaa olla jäkälää tai jotain muuta matalaa kasvustoa.

Keskiosaan päin on sitten metsää. Tässä kallion ja metsän rajamailla joku puu on melkein tiensä päässä. Hyvin on kelottunut. Siitä huolimatta örkit järsivät sitä ontoksi.

Olenkohan minä nyt urani huipulla vai onko tässä nyt vain kaksi vanhaa känkkärää 😉

Vaikka onkin jo pilvistä, ilma on lämmin ja kostea. Aamuisin veneen kansi aivan litimärkä.

Olemme olleet tällä saarella kerran aikaisemminkin. Tuosta linkistä juttua enempi saaresta.

https://merellajamuuallakin.com/2021/08/17/16-17-8-lahdettiin-blyglohon/

Takaisin kun tulimme veneelle, kalliossa on tällaiset linnun figuurit joita emme olleet huomanneet mennessä.

Sade alkoi kuten luvattu siinä kolmen aikoihin. Se satoi kuuteen asti.

Se hyvä puoli sateessa on, että saa ikkunat ulkopuolelta puhtaiksi lastalla pyyhkäistä. Nyt näkee taas ulos. Merivesipärskeet jäävät yllättävänkin ”sitkeästi” lasiin kiinni.

Sateen jälkeen oli hetken melkeimpä tyyntä, mutta vähän ennen kahdeksaa alkoi puuskittainen tuuli, joka samalla oli kääntynyt vähän länteen. Ne puuskat ruihtoivat tuon sadekuvan kalliokiilan irti. Jäi vielä neljä eri kiinnityskohtaa, mutta vaarana oli, että jos puuskat jatkuvat pidempään, saattaisi veneen keula osua kallioon vasemmalta puolelta. Niinpä tein ratkaisun ja vaihdoimme paikkaa.

Menimme siinne, missä purkkari oli ollut ja missä olemme olleet aiemminkin. Sinne ei nykyisen suuntaiset tuulet ”yletä”.

Tässä paikassa ei tarvitse käyttää kalliokiiloja. Puut ja kivet pitävät tämän kokoisen veneen kyllä paikoillaan. Pitkät köydet ja liinat tarvitaan. Kun olimme saaneet veneen haluttuun paikkaan ja oikealle etäisyydelle rannasta, päätin kokeilla, josko tässä olisi ahvenia jäljellä sitten viime käynnin. Olihan niitä. Kolmannella heitolla tuli ihan kelpokokoinen, mutta päästin sen vielä kasvamaan, kun oli niin siististi kiinni.

Katsastan sitten huomenna, josko saisi muutamankin, niin tekisin taas tartaria.

Tämän vaiherikkaan päivän päätän melkein auringon laskun kuvaan.

Seuraavaan kertaan.