Tuuli tyyntyi sen verran jo aamupäivällä, että päätettiin lähteä kohti Kaunissaarta.

Keli oli alkumatkan rauhallinen, mutta kun pääsimme saarten suojasta pois ja käännyimme länteen, alkoivat eilisen mainingit tulla hidasteeksi. Jouduin pudottamaan nopeuden 17 solmuun, että tavarat pysyisivät paikoillaan. Koko tälläkään matkalla emme nähneet ainuttakaan vesikulkuneuvoa. Kyllä on hiljaista.

Nyt oli satamassa sentään muutama muukin vene. Siis meitä oli nyt peräti kolme venekuntaa.

Ensimmäinen tällainen satama, missä aisat eivät hutku yhtään, eli melkein kuin laiturilla kävelisi.

Nyt kun saisivat vielä muut fasiliteetit kuntoon. Yleensä tähän hintaan, 30.- € / vrk, kuuluisi jo sauna, mutta kun se puuttuu kokonaan ja suihku- ja wc-tilatkin kaipaisivat jo päivitystä. Saunan saisi kyllä tilattua Hotelli Majalta, mutta mielestäni 50.- € on aika kova hinta, ainakin meille eläkeläisille.

Matkalla satamatoimistolle havaitsin aallonmurtajan ali kulkevan kaksi isoa ”kaivonrengasta” vierekkäin.

Harvoin tajutaan laittaa tällaiset rakennusvaiheessa. Sitten ihmetellään, kun vesi ei vaihdu. Varsinkin tämän tapaisessa paikassa, missä ulkomerelle vie aika kapea suntti, tämä on tosi tärkeää. Näin varmistetaan veden kierto.

Kun menimme maksamaan, pyysi satamamestari, että käyttäisimme irq-koodia. Me tehtiin työtä käskettyä. Mutta kuinka ollakkaan, ei antanut varata tai maksaa paikkaamme.

Onneksi se onnistui konttorin tietokoneella. Illalla kun läppärillä tarkistin asiaa, olisin voinut sen sillä varata ja maksaa, mutta kännykällä ei käyttäen irq-koodia?

Kävimme kaupassa tutustumassa tarjontaan sekä ravintola Majassa, mistä varattiinkin iltapäiväksi ruokailu. Ei sen takia varattu, että olisi ruuhkaa. Heillä oli vain yksi annos kuhaa jäljellä ja minä halusin varata sen.

Todella positiivinen kokemus. Palvelu oli todella ystävällistä, ruoka erinomaista, eikä loppupeleissä mitään hirveän kallistakaan. Selkäni takana oli taulu, jonka Madam minulle luki. Ei tainnut olla ajankohtainen minulle 😉

Ruokailun jälkeen tehtiin pieni kierros lähistölle. Matkalla museolle oli melkoisen iso rysä.

Pääsin läheltä tutustumaan moiseen tekniikkaan. Suksimaisten tallojen alla on ilmalla täytettävät ponttoonit, joista menee letkut ylös. Ilmeisesti näin saadaan pumpattua koko keksintö pohjasta ylös. Ovela systeemi.

Museossa olemme käyneet ennenkin, mutta kun tulee tähän ikään, vaikutti kaikki meille ihan uudelta 😉 Kuin ei oltais ennen käyty koko alueella.

Henkilökuntaa ei ollut paikalla, mutta ulkopuolellakin oli nähtävää. Ilmeisesti katajasta tehtyjä koukkuja. Henkensä pitämiseksi on pitänyt keksiä kaikenlaisia juttuja luonnosta.

Tuohesta oli tehty ”taskuja” joihin sitten pieniä kiviä ja näin saatiin verkkopainot alapaulaan.

Sitten oli jo kehittyneempiä versioita painoiksi. Kiviin tehty reikä keskelle.

On ne olleet näppäriä ennen vanhaan. Eihän heillä ollut edes googlea, mistä olisi voinut katsoa, miten noi tehdään 😉

Satamatoimiston edessä on näköjään kokous kaupan sulkeutumisen aikoihin. Oli lauttakin vielä samoihin aikoihin rampilla. Kun ei ole autoja, niin mönkkäreitä kuitenkin. Ja tietysti fillareita.

Sen verran välillä tuli sadekuuroja, että me pysyttelimme loppu päivän Sarzan uumenissa. Vastakkainen moottorivene lähti jossain vaiheessa pois.

5.6. maanantai

Heräsimme kahdeksalta ja kurkkasin ehkäpä yhdeksältä ulos. Kuinkas ollakkaan, olimme ihan yksin satamassa. Oli se purkkarikin lähtenyt pois.

Emme antaneet asian häiritä, vaan aamupalan jälkeen suunnistimme kaupaan pieniä hankintoja varten. Tuuli oli tuossa vaiheessa jo yltynyt melkoisesti. Hatusta sai kiinni pitää, kun aallonmurtajalle noustiin.

Päätettiin lähteä mustikkaan. Cafe Mustikkaan : https://www.kaunissaarenlomamokit.fi/

Matkalla monia upeita rakennuksia.

Myös pieniä yksityiskohtia. Ikkunapuitteet kaipaisi vähän ehostusta, mutta enhän minä niitä kuvannutkaan.

Maanataipäivä ja luulimme olevamme ainoat, jotka käyskentevät näillä poluilla ja teillä, vaan erehdyimme. Useampi mönkija ja jopa ryhmä ihmisiä tuli vastaamme.

Noin puolessa välissä matkaamme Mustikkaan on pieni hautausmaa.

Oikeestaan joka paikassa täällä saaristossa käymme katsastamassa viimeiset leposijat.

Joskus näkee erikoisempia ristejä, kuten nyt.

Tämän vajaa kahden kilometrin matkan päätteeksi saatiin ”palkinto”.

Täällä leivotut ihanat kakkupalat ja kyytipojaksi jotain maun mukaan 😉

Omistajapariskunnan rouvan tekemiä ja kyllä, erinomaisia.

Pitkät jutustelut kävimme hänen kanssaan.

Jos olisin parikymmentä vuotta nuorempi, tällaisen paikan olisin halunnut minäkin omistaa.

Hyvillä mielin lähdimme paluumatkalle.

Tästä erikoisesta näreestä olen varmaankin ottanut kuvan aikaisemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti. On se luonto ihmeellinen. Oksa tekee 90 asteen mutkan ja kasvaa kuten uusi puu.

Jos ovat näreet täällä erikoisia, niin ovat päreetkin saaneet minulle ainakin uuden paikan. Seinään. Eipähän tarvitse maalia pintaan. Pärekattohan on jo vanha keksintö, mutta entäs päreseinä.

Tuuli oli entisestään voimistunut. Lokit kiertelivät lähellä aallonmurtajaa. Ilmeisesti matalassa vedessä jotakin suuhun pantavaa kyttäsivät. En kylläkään nähnyt yhdenkään syöksyvän veteen.

Tein pienen videon tästä uudesta satamasta. Ilmasta saattaa saada paremman kuvan laitureista.