Alkuperisen suunnitelman mukaan, jos sellaista nyt oikeasti olikaan, meidän piti suunnata kohti Loviisaa, mutta sitten keksittiinkin lähteä Kotkaan. Taas oli odotettaviss reipasta puhuria iltapäiväksi, joten lähdettiin heti aamupalan ja Muistojen Bulevardin jälkeen liikkeelle. Jossain Orrengrundin kieppeillä tuli tämmöinen sotalaiva vastaan. Hienosto hiljensi vauhtiaan ja siten pienenti omia aaltojaan, mitkä varmasti olisi olleet isoja. Kiitos siitä laivan kipparille.

Keli oli miellyttävä ajella ja saatoimme pitää normi matkavautia aina Kaunissaaren pohjoiskärkeen saakka. Vaihtia piti pikkaisen, 2-3 solmua hiljentää, kun myötäiset aallot ja ilmeisesti vanha maininki alkoivat ”hyppyyttää” liikaa.

Vasta Kotkan edustalla nähtiin toinen siviilivene, joka cruisaili hissukseen, joten ohitimme heidät kaukaa.

Siinä Sarza melkeinpä vakipaikkaa vastapäätä Sapokan laiturissa.

Pari vuotta takaperin oltu viimeeksi Kotkassa eikä sanottavaa muutosta ole tullut. Sähkökaapit laiturilla uusittu ja nyt satamaksua vastaan saa avaimen. Ensimmäinen kerta, kun moiseen törmään satamissa.

En tiedä heidän juttua tähän avaimeen, koska esim vastapäinen purkkari oli jättänyt avaimensa kaapinlukkoon. Tuollainen irtonainen avain lipsahtaa aika helposti sormista laiturille ja siitä mereen.

Sauna saatiin tilattua viideksi ja sitten puhtaana oikein ravintolaan syömään.

Matkalla puut kukkivat kauniisti siinä sillan kupeessa heti satamasta tultaessa.

Tuttuun tapaan valitsimme ravintola Cantiinin illallispaikaksemme.

Ruoka oli jälleen erinomaista mutta annokset alakvat olla turhan isoja tällaisille jo varttuneimmille ihmisille. Kun oli etanat ja maksapihvit sekä hampurainen syöty, ei jaksettu enää jälkkäriä ottaa. Siispä takaisin veneelle ja melkeinpä saman tien täyden vatsan viereen köllöttelemään. Vähän aikaa taidettiin jotain tv:stä katsoa.

Aamulla keksin, että siirrytäänpä toiselle puolelle kaupunkia, siis oikean sataman puolelle, Kotka City Marinaan.

Paikka löytyi helposti ja saatiin hyvä aisapaikka. Ei ollut kuin yksi vene ennen meitä. Satamkonttorissa ei ollut ketään? Takaisin veneelle ja tietoa etsimään netin ihmellisestä maailmasta. Saariston uutisten julkaisemassa Satamaoppaassa kyseisen sataman kohdalla kehoitettiin varaamaan satamapaikka.comista etukäteen paikka. Sitä siis yrittämään. Eipä löytynyt kysesestä satamasta mitään tietoja saitilla. Onneksi satamaoppaassa oli puhelinnumero ja tieto, että satamssa on joka päivä joku klo 08-18, mutta kun ei ollut. Soitin kuitenkin siihen numeroon. Mies vastasi ja totesi, että kai hänen pitää sitten itse tulla paikalle rahastamaan meidät. Minä siihen, että ollaan juuri lähdössä Wellamoon museoon johon hän, että menkää vaan ja soitelkaa sitten, kun tulette takaisin. Antoi portin koodit, koska jos poistut portista, et pääse takaisin, ellei ole sitä koodia. Sinällään hyvä systeemi. Eipähän pääse asiattomat laitureille.

Satamasta kun lähdettiin kohti Wellamoa, ohotimme legendaarisen ravintolan, jossa Junnu tarinoiden mukaan vietti aika paljon aikaa, niin soittajana kuin asiakkaanakin.

Ja koska tässä on myöskin Kotkan sataman asema, pitihän asemalla olla junakin.

Merenkulun museo on tietysti hieno kokemus, kun veneilijöitä ollaan. Pihalla oli tämmöinen toisen maailmansodan aikainen miinojen raivauslaite. Teki suuren magnettisen pulssin, jolloin miina räjähti noin sadan metrin päässä ja laiva säästyi. En ollut moisesta ennen kuullutkaan.

Jossain Ahvenanmaalla olimme nähneet tällaisia postiveneitä. On ne olleet melko rohkeita äijiä, kun noilla ovat kulkeneet. Poestia piti kuulemma kuljettaa vähintään kerran viikossa.

70-luvulla kavereiden kanssa meillä oli hyvin tämän vihreäkantisen kaltainen purjevene. Oli siihen aikaan olevinaan aika hieno vene.

Meidän pääkohde täällä oli pako Pompeijista ja kyllä, vaikuttava on. Tuossa kuvataan pelastusyritystä, joka osittain epäonnistui, koska kuuma taivaalta tippuva tuhka ja vähän isommatkin tulikuumat laavanpalaset estivät laivojen rantautumisen Pompeijin satamaan. https://museot.fi/nayttelykalenteri/index.php?nayttely_id=31555&gad=1&gclid=Cj0KCQjw4NujBhC5ARIsAF4Iv6fz6K9k9d1MZjby1oFEbhrtX1UfpoLyBiWfwzx994-JdVERY0YWg4YaAhvfEALw_wcB . Tuolta löytyy lisää infoa asiasta.

Minulle uutena asiana tuli nämä kipsistä valetut kuolleet, joissa oli kuulemma säästynyt jopa kasvon ilmeet, jopa vaatteet.

Ilmeisesti ne oli peittyneet 200-300 asteiseen tuhkaan ennen kuin se oikeesrti tulikuuma aalto tuli ja siksi säilyivät näinkin hyväkuntoisina. Tuhka oli sitten kivettynyt, jolloin pystyttiin tekemään nämä kipsivalokset.

Sen sijaan monet paloivat niille sijoilleen niin, että ei jäänyt kuin luuranko.

Kaikki tyyni, karmeat kohtalot ovat kokeneet.

Toisessa salissa oli myös laivojen historiaa noista Pompeijan ajoilta. Sielläpä silmääni pisti Volvo Pentan vetolaitteen esiaste 😉 Tämä on löydetty hiekkaan hautautuneena ja niitä oli jostain taistelupaikalta löydetty useita kymmeniä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaleeri Kyseessä siis pronssinen keulapuskuri. Keksintöä oli käytetty jo 800 vuotta ennen ajanlaskumme alkua eli ihan uusi juttu, mutta ei kai nykyisin käytössä 😉

Lisäksi kävimme majakkalaiva Kemissä https://fi.wikipedia.org/wiki/Majakkalaiva_Kemi sekä maailamn vanhimmalla säilyneellä jäänmurtajalla, Tarmolla. https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4%C3%A4nmurtaja_Tarmo_(1907)

Enpä usko, että meikäläinen saisi noista radioista pihahdustakaan, saati osaisi soitella. Tämä löytyy majakkalaivalta.

Kun olimme tyysyttäneet uteliaisuutemme, palasimme veneelle pienelle välipalalle ja sitten suuntasimme kaupoille. Paikallisesta Sokoksesta Madam löysi jotain mutta minä jäin nuolemaan näppejäni 😉

Ruokakaappimme sai myös täydennykset, koska seuraavaan kauppakäyntiin voi olla monta päivää ja monta saarikohdetta edessä. Mietimme jopa taxin ottamista veneelle, mutta niin vain toimitin kuormajuhdan tehtävää ja kävelimme reippaasti koko 700 metrin matkan takaisin veneelle.

Olipa antoisa päivä.

Mutta, sepä ei loppunutkaan seikkailujen osalta vielä tähän. Muistin viimein soittaa saman puhelinnumeroon varttia vaille kahdeksan ,kun olimme saaneet ruuat paikoilleen. Toisella soittokerralla sain jonkun langan päähän ja keskustelimme maksusta. Hän olisi ollut valmis tulemaan ”keräämään” maksua, mutta mepä olimmekin päättäneet vaihtaa maisemaa eli mennä nyt lähes tuulettomassa illassa Lehmäsaareen. Hän totesi siihen, että olkoon, hän toivotti meille hyvää kesää, eli saimme päiväpysäköinnin maksutta. Ainut sataman palvelut, joita olimme käyttäneet oli roskapussin vienti heidän jäkkiin ja sähköä vähän. Vähän siksi, että akkumme olivat täysiä, koska olimme jo vuorokauden niitä latailleet Sapokassa.

Jos vertaa näitä kahta vierassatamaa, niin Sapokka vie voiton sata-nolla. Ainut positiivinen juttu tässä Marinassa on: lyhyempi matka museoon ja kauppaan.

Seuraavaan kertaan.