Nyt lähdettiin heti eikä viidestoista päivä. Ai niin, nythän on viidestoista päivä. Ei jääty edes bulevardia kuuntelemaan, vaikka onkin jo tradiitio aamulla. Pelkäsin että jos vaikka kaikista ennusteista huolimatta alkaisi tuuli nousta ja meidän on mentävä Porkkalan selän yli.

Onneksemme ei paljon tuullut. Oli hyvä lasketella menemään. Hyvä ja hyvä, vasten aurinkoa eli suoraan itään.

Kuten kuvista näkee, rantoja ei näy. Bågaskärin etekäpuolelta kun selkä alkaa, on matkaa Porkkalan kärkeen melko tarkkaan kymmenen mailia, NM.
Bylandetissa ei ollut yhtään venettä, joten saimme ”oman paikkamme”. Olemme vuosien saatossa käyneet täällä tosi paljon. Nykyisin ei ihan niin usein. Minä ollut saarella Juhannuksena 1973 ensimmäisen kerran ja heti ihastuin paikkaan.

Tämän päivän saarikierroksella kuvasin, tai ainakin yritin, luonnon ihmeellisyyksiä.
Aivan pohjoiskärjen tuntumassa eroosio irroittamassa isoja laattamaisia lohkareita.

Itärannalla iso halkeama.

Itäpuolella on paljon näitä isoja lohjenneita kivenmurikoita.

Mistä ihmeestä tuo pyöreä kivi on joutunut näiden kantikkaiden sekaan. On vieläpä ihan eri kiviainestakin.

Tässä onkin sitten kivenhakkaajalla saanut olla isot apuvälineet. Aika tasaista jälkeä on saanut aikaiseksi 😉

Eteläkärjessä värierot kiviaineksissa ovat paikoitellen upeita. Jokainen voi kuvitella mitä näkeekään tässä taideteoksessa.

Pihlajan marjat alkavat kohta olemaan syömäkelpoisia.

Länsirannan puolella on ruokailuryhmä ja grillauspaikka. Tiedoksi niille, jotka saarella eivät ole käyneet. On meidän veneekin lähellä oikein grillikatos, wc ja paljon kuivia puita.

Väylälle ei ole pitkälti, joten siellä voi bongata veneitä. Ja meneepä Tukholman lautatkin tästä edestä silloin tällöin.

Talon sisällä on ruokailuryhmä ja tulipaikka. Talo on venäläistä perua Porkkalan miehityksen ajoilta.

Ja niin oli saari kierretty.

Alkuillasta otin pari kuvaa.

Sitten pallo meni alemmaksi ja muutti taivaan ja pilvien värit.

Lomalento jätti merkkinsä taivaalle.

Samaan aikaan toiseen suuntaan.


Seuraavaan kertaan.
Vanhoja videoita.
Sarza oli välillä myös länsirannalla poijussa.
Tässä se grillikatos pohjoisrannalla.
Kuusi vuotta vanha video.
Niin on tälläkin jo kuusi vuotta ikää.