Pitkän, hyvin nukutun yön jälkeen eipä hirveesti tehty mitään.

Ruoka-aika lähestyi, joten tällä kertaa oma grilli tulille ja pientä kypsyttelyä.

Perunat jäi pikkasen koviksi, olisivat vähän kauemmin joutaneet olla, mutta nälkä kun oli, niin menihän nuo.

Pienen huilin jälkeen saarikierrokselle.

Tämän ikäisille tärkeää, ettei jymähdä istualleen koko päiväksi.

Tulipa taas kerran ihailtua luonnon tapaa sotkea eri kivilajeja.

On siinä aikoinaan mylläkkä käynyt.

Wikistä lainattua:

Etelä- ja Keski-Suomen kallioperä koostuu pääasiassa proterotsooisista kivilajeista.^[1]

Suomen kallioperästä on löydetty melko runsaasti arvokkaita kaivannaisia. Metallisten malmien lisäksi Suomessa louhitaan teollisuusmineraaleja ja teollisuuskiveä. Kivennäisraaka-aineistaeniten louhitaan kalkkikiveä. Suomi on yksi tärkeimmistä apatiitin, talkin ja wollastoniitin tuottajista Länsi-Euroopassa. Suuri osa louhituista rakennuskivistä viedään ulkomaille.

Kun kalliot on nyt hallussa, voidaan jatkaa matkaa, ja kuinkas ollakaan, oli tullut tänne idän puolellekin asukkaita.

Veneilijäthän tänne ei ankkuroidu, johtuen meren ainaisesta ”vellomisesta”, joka taas johtuu tyynelläkin kelillä ohi ajavista laivoista. Vaikka ajavatkin kaukaa ohitse, aallot tulevat tänne asti.

Ja helppohan nuo kajakin on rantaan kuiville vetää.

Takaisin tultaessa, huomasin lähestyvän valkoisen kaunottaren, joten äkkiä venelle ja kopu ilmaan.

Otin myöskin kännykällä muutaman otoksen auringon laskiessa ja pilvien tehdessä ovelan näköisen jutun.

Katsotaan sitten illemmalla, tuleeko niitä leiskuvia taivaalle tänä yönä.